TimoPKylmala

Patologista ajattelua

  • Patologista ajattelua

Heräsin aamulla tunnelma korkealla. Kirjoitin artikkeliabstraktin (koska miksi ei?) ja lähetin sen aprillipilana eteenpäin. Puoleen päivään mennessä tarvoin jo murheen laaksossa. Olin erehtynyt ajattelemaan. Hyvästi suorittaminen, tehokkuus ja kaikki iloinen dynaamisuus, kuilu odottaa!

Ajattelu on vaarallinen harrastus, ainakin jos hylkää logiikan rakenteet ja suuntaa suoraan villiin luontoon.  Ei tarvitse vetää itseään benji-narun jatkeeksi, kun saa pelkästään huoneistonsa kattoa tuijoittelemalla adrenaliinin virtaamaan kuin vapaaottelijalla.

Ajattelin ihan perusjuttuja, esimerkiksi sitä, kuinka positiivinen ajattelu on käytännössä aivan p**seestä.

Asiahan on niin, että positiivinen ajattelu on aktiivista tosiasioiden unohtamista. Ajattelemalla lasin puolitäydeksi ei vaikuta mitenkään faktoihin. Se on harhautus, jolla jokin asia saadaan näyttämään hieman siedettävämmältä. Itsensä harhauttaminen on toki ihmisenä olemista ja usein välttämätöntäkin, mutta laajemmalla tasolla positiivinen ajattelumalli on patologinen. Tämä selviää katsomalla ympärilleen. Maailma kiitää pikana kohti ilmasto- ja liikakansoitushelvettiä, mutta suurin osa meistä toivoo tilanteen muuttuvan parhain päin ja ilman minkäänlaista muutosta ajattelussa itsessään. Eräs suomalainen ministeri osoitti tässä hiljan suvereenia kykyä ajatella positiivisesti, kun totesi ilmastonmuutoksesta piilevän taloudellista potentiaalia.

Sen sijaan, että ajattelee positiivisemmin tilanteesta, pitäisi oppia ajattelemaan kokonaan uusia tilanteita, uudella tavalla. Refleksiivisyys ei siis olisi haitaksi. Refleksion hetki on se, kun ihminen ryhtyy ajattelemaan kuin humanisti ilman prospekteja. Se saa asiat näyttämään pahoilta (koska ne ovat): maailma onkin konkurssin partaalla keikkuva lasitehdas, jossa kannut ovat puoliksi tyhjiä! Miten päästä nopeammin ja tehokkaammin A:sta B:hen ei ole enää tarpeeksi. Nyt pitäisi ensin kyetä pohtimaan, miksi nopeammin ja tehokkaammin A:sta B:hen pääseminen oli joskus edes miettimisen arvoista. Tähän liittyen, yliopistoissa on juuri menossa mielenkiintoinen kokeilu, jossa tutkijat kilpailevat julkaisumäärässä. Mitä tehokkaamin tuotat julkaisuja, sitä parempi tutkija olet. Taylorismi on palannut. Sen sijaan, että tutkija vetäytyisi kammioonsa ajattelemaan radikaaleja muutoksia systeemiin, hän juoksee kuin päätön kana artikkelikirjoitusklinikoilla opettelemassa muotoilemaan sanansa niin, että väsyneet ja muutenkin yleisesti kyrpiintyneet arvioijat jaksaisivat lukea ehdotusta edes paria ensimmäistä riviä kauemmaksi. Tämä takaa huipputuloksen, määrässä, siis,  ja oletus on, että laatu seuraa määrää. Oli miten oli, jos tarkoitus on päästä eroon ajattelusta, etenkin sen refleksiivisestä ulottuvuudesta, niin onneksi olkoon, tämä on ehdottomasti oikea strategia.

Palatakseni alussa mainittuun kuiluun. Sinne on aina vaarassa pudota ajatellessa maailman menoa. Kuiluja on erilaisia, mutta ne kaikki täyttyvät informaatiosta, jota tulvii tietoisuuteen joka linkin takaa. Jokainen klikkaus lisää painetta. Selviytyminen vaatii hyvää hapenkierrätintä ja tehokkaasti valikoivaa muistia. Oikeanlainen tiedonsuodatin on ehdoton. Unohda epäolennainen. Liian vähän unohdusta ja systeemi yskii heti vitriolia. Kuilu odottaa! Siellä ei ole horisonttia johon suunnata. Siellä voi nähdä kunnolla vain itseensä, eikä se ole kaunista katseltavaa, ainakaan pidemmän päälle. Siellä toivo on automaattisesti epätoivoa, rakkaus vihaa ja välittömyys sulkeutuneisuutta. Kuilussa  turvana ovat vain lisäajatukset, jotka synnyttävät lisälisäajatuksia, ad infinitum. Lopulta ajattelija huomaa makaavansa hautavajoomassa. Siellä mieli alkaa lopulta levähtää, keskellä rikinkatkuista, kuollutta maisemaa. Pohjakosketus.

Miten päästä takaisin pinnalle? Unohduksen kautta. Jos Nietzsche-setää on uskominen, niin ihmisen 'korkeammat' tunteet, kuten toivo, rakkaus, välittömyys, ylpeys jne., ovat mahdollisia vain unohtelemalla kuin aristokraatti. Miten käy toivolle, rakkaudelle, välittömyydelle,  jne. jos ajatustaan ei voi välillä kytkeä pois päältä ja buutata systeemiä? Kuilu odottaa... Mutta unohduksella ei muuteta mitään, se on silkkaa itsesuojelua, oman potentiaalin varjelemista. Poliitikot tietävät tämän parhaiten: he joutuvat lupailemaan kaikkea maan ja taivaan väliltä päästäkseen valtaan ja valtaan päästyään heidän on unohdettava aktiivisesti kaikki ne lupaukset, jotka eivät sovellu puoluepolitiikkaan. Lupauksen pettäminen on petos, oli se kuinka välttämätön tahansa.

Nyt on jo myöhä. Huomenna (tai tänään pitäisi jo sanoa) en ajattele. Katselen vain videoita papukaijasta nimeltä Gotcha, koska se auttaa minua unohtamaan ja kellumaan takaisin pinnalle. Pinnalla minua ei odota mikään muu kuin aava selkä, mutta on sekin parempi kuin pimeä syvyys.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Positiivinen ajattelu ei ole faktojen kiistämistä, vaan omaksuttu asenne pyrkiä etsimään kaikista tilanteista ne mahdollisuudet, joihin panostamalla saadaan jotain hyvää tai parempaa aikaiseksi.

Positiivisella ajattelulla ei ole siis mitään tekemistä optimistisuuden kanssa. Optimistisuus on epärealistista samoin kuin pessimistisyyskin.

On olemassa myös pessimistisiä positiivisesti ajattelevia. Samoin on olemassa optimistisia negatiivisesti ajattelevia. Ensiksi mainitut kuuluvat ryhmään "kyllä tuo huonoin vaihtoehto toteutuu, mutta hyvä niinkin" ja viimeksi mainitut kuuluvat ryhmään "kyllä tuo paras toteutuu, mutta paskaa se on silti".

Paras siis olla positiivisesti ajatteleva realisti.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Entä mikä sellainen on joka pyrkii estämään huonoimman vaihtoehdon toteutumista.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Siihen ryhmään voi kuulua sekä positiivisesti että negatiivisesti ajattelevia. Mutta on todennäköistä, että positiivisesti ajattelevat ovat siinä ryhmässä enemmistönä, sillä perusasenne pyrkiä johonkin parempaan indusoi pyrkimykset parantaa asioita. Niin ikään on todennäköistä, että he positiivisuudessaan ovat taipuvaisempia parempaan luovuuteen löytää niitä parantamiskeinoja.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ei vääryyttä voi parantaa näkemällä sen myönteisenä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuskinpa kukaan suoranaisesti noin on väittänytkään.

Mutta kaikista tilanteista voi pyrkiä löytämään sen tarjoamat mahdollisuudet sen sijaan, että keskittyisi vain surkuttelemaan. Negatiivisesti ajatteleva ihminen löytää huonot puolet jokaisesta tilanteesta ja jatkaa luonteenominaista valitteluaan tapahtui mitä tahansa.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ei välttämättä kannata uskotella, että kaikissa tilanteissa olisi jotain mahdollisuuksia parempaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #6

Olet siis negatiivisesti ajatteleva.;)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #7

Epäilemättä. Koska näen, että mahdollisuudet parempaan on olemassa vallitsevasta tilanteesta luopumalla.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #8

Ehkäpä olisi tarpeen määritellä ensin mitä tarkoitat käsitteellä "tilanne". Jos se on jotain, josta voi helposti luopua ja sittä kautta parantaa elämää tai ratkaista ongelmia, niin tuollainen luopumispäätös on ilman muuta positiivinen lähtökohta.

Varsinaisia ongelmia ovat sellaiset "tilanteet", joista ei tunnu pääsevän mitenkään karkuun. Ne jäävät päälle joka tapauksessa. Silloin on parasta miettiä mikä siinä tilanteessa on positiivista.

Jos vaikka menettää jalkansa ja joutuu loppuelämäkseen pyörätuoliin, niin voi mieltää siunaukselliseksi sen, että saa täyden vapauden lukea kirjoja, ratkoa ristikoita, pelata shakkia tai tietokonepelejä, chattailla netissa, katsella TV:tä, keskustella ihmisten kanssa j.n.e. ilman, että kukaan syyttää laiskaksi. Toinen vaihtoehto on, että suhtautuu tilanteeseen negatiivisesti ja masentuu vain siitä, ettei pääse keväthangelle käyskentelemään.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

En todellakaan kokisi millään tavoin siunakselliseksi menettää jalkani. Minusta on siunauksellista niin kauan kun omilla tolpillani pääsen liikkumaan.
Tilanteella tarkoitan toiminnalliset ehdot, enkä suhtaudu siihen asenteellisesti vaan tilanteesta riippuen.
Jos näkökulma on globaali niin vallitseva tilanne jossa maapallon resursseja käytetään yli varojen on katastroofi josta en pääse karkuun, kuten monet muut jotka sulkeutuvat omaan onnensa positiivisesti pyörittäämäänsä kuplaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Monessakin mielessä huomaan sinussa tietynlaisen "perusnegatiivisuuden" kuitenkin ehkä entistä selvemmin.

Huomaan myös, että olet otollista maaperää maailmanlopun uutisille ja kaikenlaisile kauhuskenarioille. Niitä on ollut aina. Koko ajan on peloteltu kuinka jotain kauheaa tulee tapahtumaan. Sitten kun se pelottelu ei enää tehoa, keksitään jotain uutta.

Kuinka omakohtaisesti olet erilaisten maapallon resurssien riittävyyden selvittänyt? Ja toistaiseksi hyödyntämättömien reservien volyymin erilaisten resurssien kohdalla sekä teknologisen kehityksen mukanaan tuomat muutokset j.n.e. ?

Kannattaa aina olla terveen skeptinen lööppien kirkuviin hätähuutoihin ja ajatella omilla aivoillaan.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kenenkähän aivoilla luulet minun ajatelleen koko ikäni? Tuskin monellakaan tulisi mieleen syyttää minua skeptisyyden puutteesta. Mitään otollista maaperää sen paremmin kauhuskenaarioille, joita pystyn luomaan ihan omastakin päästäni, kuin unelmapilvilinnoillekaan tuskin minusta löytää.
Kyllä kai "hyödynnettävä" so. rahaksi muutettava löytyy ja tekninen kehitys mahdollistaa seuraaville planeetoille siirtymisen. Mutta oletko ikinä suhtautunut yhtään skeptisesti tämän teknisen kehityksen loputtomuuteen? Taantuminenkin on realistinen mahdollisuus, varsinkin jos yhä useammat ei enää viittasi ajatella omilla aivoillaan.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Jos katsoo satelliittikuvia maapallosta siinä on ihan riittävästi todistetta tuhon etenemisestä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuota en ole havainnut. Satelliittikuvia on oikeastaan otettu vasta muutamia vuosikymmeniä ja vertailua esimerkiksi ilmastomuutoksen kohdalta ja sellaisesta aiheutuvista muutoksista pitäisi tehdä vuosisatojen ajalta.

Ihmisen aiheuttamasta luonnokatastrofista on puhuttu käytännöllisesti katsoen koko elämäni ajan. 60-luvulla teemana oli ilman saasteet. Juuri muusta ei puhuttu kuin typenoksideista, hiilimonoksidista ja rikkidioksidista. Nämä ovat pitkälti jo unohtuneet eivätkä ole tapetilla enää juurikaan.

70-luvulla varoiteltiin uudesta jääkaudesta, joka tulee tekemään pohjoisen pallonpuoliskon elämän kelvottomaksi.

80-luvulla Suomessa puhuttiin päivittäin muutaman vuoden ajan happosateista, jotka tuhoavat metsämme. Koska viimeeksi ole kuullut niistä mainittavan?

Sitten tuli otsonikato. Napojen yläpuolella oleva otsonikerros poistuu kokonaan ja aiheuttaa auringon ultraviolettisäteilyn intensiteetin voimistumisen kautta katastrofin ihmiselle. Milloin näit siitä viimeisen kerran uutisen?

Sitä seurasi ilmaston lämpeneminen. Kun havainnot lämpenemisestä eivät olleet globaalisti johdonmukaisia, termiä korjattiin muotoon "ilmaston muutos", mikä aiheutuu pääasiassa hiilidioksidimäärästä. Elämme nyt tätä aikaa, mutta selvät merkit ovat olemassa, että se tulee jäämään pois muodista seuraavan vuosikymmenen aikana. Tiedyhteisön keskuudessa on alkanut kasvaa enenvässä määrin fraktio, joka kyseenalaistaa moisen yksinkertaisen lainalaisuuden sekä jopa sitä tukemaan esitetyt havainnot.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ilmasto on epäilemättä lämmennyt, Suomeen levinnyt monia uusia etäläisempiä lajeja.
Otsoonistakin on raportoitu jokin aika sitten. Hälyttävä otsoonikato saatiin pysäytettyä kieltämällä freonikaasujen käyttö. Ei suinkaan kieltämällä positiivisesti mittaustulokset.
Sinusta pitkälle koulutettujen tutkijoiden tekemät tieeteelliset havainnot ovat pelkkiä muotitrendejä.
Satelliittikuvista näkee miten esim. metsien hävittäminen on edennyt kymmenessä vuodessa. Lukuisia lajeja on hävinnyt kokonaan. Kukaan ei tiedä miten monia lajeja on kuollut sukupuuttoon ennen kuin niitä on edes löydetty.
On puhuttu ihmisen aiheuttamasta tuhosta puoli vuosisataa, monin tavoin todeksi näytettykin, silti vaan uskotaan jatkuvan kulutuksen kasvuun.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tämä blogimerkintä oli alunperin tarkoitettu huomattavasti käsitteellisemmäksi ja yleisemmällä tasolla filosofiseksi pohdinnaksi kuin argumentoinniksi ilmastonmuutoksesta, joten en jatka tätä aihetta enää tämän kommentin jälkeen lisää.

Mutta sen verran vielä todettakoon, että lajivaihtelua on tapahtunut Suomen faunassa kautta aikojen ja siihen voi vaikuttaa monet tekijät. Mitään kovin merkittävää sellaista ei viime aikoina ole tapahtunut verrattuna aiempiin aikoihin.

Suomen metsissä lienee tällä hetkellä enemmän puuta kuin milloinkaan aiemmin. (No, ehkä entinen Karjala mukaan lukien on saattanut aikoinaan olla enemmän ...) Mutta metsän kasvun kannalta hiilidioksidipitoisuuden lisääntyminen ilmassa on vain positiivista, joten ainakaan tuon "kasvihuoneilmiön päävaikuttajan" ei kannata kuvitella olevan syyllinen trooppisten metsien hakkuisiin. ;)

Ja taivastelu kulutuksen jatkuvasta kasvusta on suoranaisesti ristiriidassa niiden suurempien ajankohtaisten taivastelujen kanssa, joiden sisältönä on ennen kaikkea "köyhtyvien kansalaisten kulutusmahdollisuuksien ja ostovoiman rapautuminen" sekä väestökasvun mukanaan tuoman nälänhädän torjuminen.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Minähän en Käsitä metsiä pelkkinä raaka-ainevarantoina.
Aina voi tosiasioille keksiä muita mahdollisia selityksiä kuin järjellisesti todetut.
Sademetsätkin varmaan kaataa joku muu kuin maapallon asukki?
Kiellätkö globaalin kulutuksen kasvunkin vastoin tilostotietoa.
Taisit paljastaa positiivisuuden realiteettejä kieltävän olemuksen.